heippa muruset!:)
ensimmäiseksi anteeksi näistä hiljaisista päivistä.. En ole viitsinyt tulla tänne kertomaan miten mä en ole tehnyt mitään:D joka päivä on ollut samanlaista. Viikonloppuna sain kontrolloitua syömisiä, enkä tehnyt mitään överilyöntejä.:) Ensimmäistä kertaa pääsin lauantaina vähän liikkumaan.. Mutta muuten on ollut vain makaamista ja makaamista- mistä mun pää on räjähtänyt.
No kaiken tähän päälle, mulla tuntui eilen illalla kurkussa aivan kamalalta. meinasin jo itkeä ettei se voi olla mahdollista.. Just olin viikon kotona makaamassa. Mun piti mennä combattiin aamulla, mut päätin et on järkevämpää jättää se väliin että pääsisin koko loppuviikoksi töihin ja reenaamaan. No tänään vielä makoilin, mutta kävin koiran kanssa tunnin reippaan lenkin (tuli hiki!!!) ja nyt illalla kävin pelailemassa tunnin verran.:) Eli pienellä lämmöllä alotellaan, ettei sitten olla taas kipeinä. Mutta mulla on pieni epäilys, että mulla oli silloin muutama viikkositten (kun olin kuumeessa ja muutenkin hirveessä flunssassa) poskiontelotulehdus.. ja nyt epäilen ettei se oo parantunut.. mä olen todella harvoin kipeenä,mut tässä kuussa oon ollut jo ihan liian monta kertaa. Joka on epäilyttävää.. ja lisäksi mulla on pysynyt tä nuha kokoajan.. Eli nyt on vaan tiedossa lääkärille raahautuminen.:)
MUTTA kaiken tämän päälle olen kyllä huomenna menossa töihin ja vetämään erittäin rankan salireenin:) Nyt sinkkuelämät telkkarista, pusuja!<3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
<3<3